Raising Hel -logo.

Ajankohtaista

  1. Uutinen 7.12.2020
    Raising HEL -ravintoloitsijat kuvattu auton takaikkunan läpi.

    Yli 100 ravintolaa liittynyt kampanjaan helsinkiläisten ravintoloiden puolesta

    Kaksi viikkoa sitten startatun Raising HEL -liikkeen lahjakorttikampanja on saanut vauhdikkaan alun ja herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Mukaan kampanjaan liittyy päivittäin uusia ravintoloita ja mukana jo yli 100 pääkaupungin ravintolaa, kertovat ravintoloitsijat Raising HELin idean takaa, Ville Relander, Saku Tuominen ja Anders Westerholm.

    Lahjakorttikampanja kaupungin ravintoloiden tukemiseksi tähtää kunnianhimoisesti siihen, että jokainen helsinkiläinen paketoisi tänä jouluna ravintolalahjakortin joululahjaksi läheiselleen.

    ”Jos meitä helsinkiläisiä on yli 600 000, on tavoitteemme hieman mahtipontinen, mutta kuvastaa mielestämme hyvin sitä, miten jokainen meistä voi pienelläkin panoksella tukea kaupunkimme ravintoloiden selviämistä koronakriisistä” myöntää Westerholm.

    Lisäkierroksia toivotaankin entistä enemmän myös helsinkiläisistä yrityksistä, joille on viimeistään nyt ajankohtaista miettiä joululahjoja työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Myös hyvin luovia lähestymistapoja on jo nähty: eräs yritys järjestää some-tilillään viikoittaisia kilpailuja, joissa palkintoina arvotaan yrityksen ostamia ravintolalahjakortteja. Toinen antaa tuotteistaan alennuksen, kun asiakas näyttää hankkimaansa ravintolalahjakorttia. Kolmas taas halusi tukea ravintoloita ja samalla pistää hyvän kiertämään lahjoittamalla ostamansa ravintolalahjakortit eteenpäin perheille, joiden oma taloudellinen tilanne ei ravintolaillallisia sallisi.

    ”Meitä on lähestynyt uskomaton kirjo yrityksiä, jotka haluavat tukea alaa Raising HELin kautta ja ehdottavat yhteistyötä. Olemme jokaisesta yhteydenotosta äärimmäisen kiitollisia, mutta vastaehdotuksemme on lähtökohtaisesti kaikille sama: ostakaa lahjakortteja. Se riittää,” kertoo Tuominen.

    ”Paitsi erääseen yhteistyötarjoukseen vastasimme toisin”, korjaa Relander ja jatkaa: ”Pieni kuljetusfirma innostui Raising HELin ajatuksesta niin, että tarjosi rekkansa meille mainospinnaksi ja kysyi vielä tutun teippifirman mukaan hoitamaan toteutuksen. Upea esimerkki ihmisten halusta auttaa.”

    Idean takana olevat ravintoloitsijat ovat olleet otettuja Raising HELin vastaanotosta ja miten se on yhdistänyt paikallisia ravintoloitsijoita. He kannustavat myös yhä useampia ravintoloita liittymään lahjakorttikampanjaan, jonka tarkoitus on auttaa koko alaa selviämään käsillä olevasta kriisistä ulos hyvinvoivana. Osallistuminen ei maksa ravintoloille mitään.

    Raising HEL perustajaravintoloihin kuuluvan Ravintola Nollan yrittäjä Carlos Henriques on kampanjaan tyytyväinen: “Raising HEL -lahjakorttikauppa on ylittänyt kaikki odotuksemme: Kauppa on käynyt kuin häkä. Ihmisten halu auttaa on todella suuri ja jokainen ostos tulee tarpeeseen.  Odotan innolla, mitä  kaikkea voimme jatkossa tehdä yhdessä.”

    Lahjakortteja voi ostaa ravintoloiden nettisivuilta tai suoraan ravintoloista, kaikkien mukana olevien ravintoloiden lahjakorttikaupat ovat koottuna yhteen raisinghel.fi -sivustolle.

    Raising HEL -liikkeen perusti kaksitoista intohimoista helsinkiläisravintoloitsijaa halunaan olla tekemässä Helsingistä maailman mittakaavassa innostavaa ruokakaupunkia. Liikkeen tavoitteena on markkinoida pääkaupunkia sekä Suomessa että maailmalla tekojen avulla. Liike pyrkii myös lisäämään yhteistyötä paitsi ravintoloiden välillä, myös ravintola-alan ja muiden toimijoiden kesken. Mukana yhteistyössä on Helsingin kaupunki, joka näkee ravintoloiden ideoiman hankkeen suoraan vahvistavan kaupungin elinvoimaisuutta ja edistävän Helsingin palautumista pandemiasta.

    Pressikuvat / Tuukka Koski (Koski Syväri)

    Uutinen 26.11.2020

    Lahjakorttikampanjaan on lisätty ravintoloita!

    Raising HEL lahjakorttikampanjaan on nyt lisätty liuta hienoja ruokaravintoloita, joten valinnanvaraa riittää.

    Kaikki lahjakorttikaupat ovat linkitettynä Raising HEL -nettisivujen etusivulle.

    Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki uudet ravintolat!


    Ravintoloitsija: Jos haluat ravintolasi mukaan lahjakorttikampanjaan, lähetä logo (png-muodossa ilman taustaa) sekä linkki lahjakorttikauppaan osoitteeseen: raisinghel.contact@gmail.com. Mukaan pääsevät kaikki laadukkaat helsinkiläiset ruokaravintolat.

    Pressikuvat / Tuukka Koski (Koski Syväri)

  2. Tiedote 24.11.2020

    Raising HEL:
    Helsinkiläiset laaturavintolat tiivistävät yhteistyötä

    Kaksitoista intohimoista helsinkiläisravintoloitsijaa on perustanut Raising HEL -liikkeen, jonka tavoitteena on olla tekemässä Helsingistä maailman mittakaavassa innostavaa ruokakaupunkia. Liikkeen tavoitteena on markkinoida pääkaupunkia sekä Suomessa että maailmalla tekojen avulla. Liike pyrkii myös lisäämään yhteistyötä paitsi ravintoloiden välillä, myös ravintola-alan ja muiden toimijoiden kesken. Mukana yhteistyössä on Helsingin kaupunki, joka näkee ravintoloiden ideoiman hankkeen suoraan vahvistavan kaupungin elinvoimaisuutta ja edistävän Helsingin palautumista pandemiasta.

    Liikkeen perustajina ovat kolme ravintoloitsijaa Ville Relander, Saku Tuominen ja Anders Westerholm ja mukana on heti alkuvaiheessa iso määrä helsinkiläisiä huippuravintoloita (lista alla).

    “Ajat ovat tottakai haastavat, mutta valittamisen sijaan haluamme keskittyä innostukseen, tekoihin ja yhteistyön lisäämiseen. On hienoa huomata, että rikas ravintolakulttuuri on tärkeä myös Helsingin kaupungille. On ilo tehdä tätä yhteistyössä heidän kanssaan”, sanoo Saku Tuominen.

    “Tämä ei ole pienen piirin hanke. Haluamme auttaa kaikkia Helsingin ravintoloita, sillä eloisa kaupunki on jokaisen etu”, lisää Ville Relander.

    Raising HEL -liikkeen tavoitteena on olla omalta osaltaan varmistamassa, että helsinkiläinen ravintola-ala selviää käsilläolevasta kriisistä ulos hyvinvoivana ja Helsingin rooli kiinnostavana ravintolakaupunkina korostuu.

    Ensimmäisenä tekonaan Raising HEL käynnistää joulunajan lahjakorttikampanjan.  Tavoite on kunnianhimoinen, mutta yksinkertainen: kannustaa jokaista helsinkiläistä antamaan joululahjaksi lahjakortti johonkin ravintolaan ja haastaa yritykset käyttämään osa peruttujen pikkujoulujen budjetista lahjakortteihin.  

    “Pikkujoulusesonki on ravintoloille vuoden tärkein ajanjakso. Tämä on yksinkertainen ja konkreettinen tapa tukea suosikkiravintolaa”, toteaa Anders Westerholm.

    Lahjakortteja voi ostaa ravintoloiden nettisivuilta tai suoraan ravintoloista, kaikki lahjakorttikaupat ovat koottuna yhteen raisinghel.fi -sivustolle.

    Raising Hel -liikkeen perustajaravintolat ovat: Alexanderplats, Boulevard Social, Bar Cón, Bronda, The Cock, Farang, Finnjävel, Gaijin, Grön, Espa, Kuurna, Levain, Madonna, Maxill, Muru, Nolla, Ora, Palace, Pastis, Savoy, Sikke’s, Story, Sue Ellen, Sushibar+Wine, Ultima, Ventuno, Vinkkeli ja Way Bakery.

    Pressikuvat / Tuukka Koski (Koski Syväri)

Yhteys

Ville Relander.

Ville Relander
+358 40 558 5354
ville.relander@thecock.fi

Anders Westerholm.

Anders Westerholm
+358 44 529 2399
anders@we-are.fi

Saku Tuominen.

Saku Tuominen
+358 40 060 5084
saku@hundred.org